Voidaanko valelääkäri tuomita taposta?

Tiedotusvälineet kertoivat 9.1.2014, että 51-vuotiasta valelääkäri Esa Laihoa epäillään kolmesta taposta ja viidestä törkeästä pahoinpitelystä. Poliisin mukaan Laihon ei epäillä tahallaan pyrkineen tappamaan potilaita, mutta hänen olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, että potilaat voivat hänen toimiensa seurauksena kuolla. Kysymys olisi siis alimmasta tahallisuusasteesta eli välinpitämättömyystahallisuudesta.

Jotta voitaisiin tuomita tahallisesta rikoksesta, teon on täytettävä rikoslain 3 luvun 6 §:n tahallisuusvaatimus: ”Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.”

Jos siis seuraus on ollut tarkoitus aiheuttaa, kysymys on tarkoitustahallisuudesta (dolus determinatus). Jos tekijä on pitänyt seurausta varmana, kysymys on varmuustahallisuudesta (dolus directus). Jos tekijä on pitänyt seurausta ”varsin todennäköisenä”, kysymys on todennäköisyys- tai välinpitämättömyystahallisuudesta (dolus eventualis).

Olennainen kysymys valelääkärin tapauksessa on, pitikö hän potilaiden kuolemaa varsin todennäköisenä hoitotoimiensa seurauksena.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan seurauksen syntymisen on oltava todennäköisempää kuin sen syntymättä jäämisen (siis yli 50 %), jotta seurausta voitaisiin kutsua varsin todennäköiseksi. Esitin joskus luennolla kysymyksen, voiko toista ampua venäläistä rulettia varten yhdellä panoksella ladatulla revolverilla ja välttyä sitten tuomiolta taposta, koska seurauksen todennäköisyys oli vain 1 : 6 eli 17 %. Luennoitsija vakuutti, että näin ei olisi, mutta 11.11.2013 korkein oikeus on vahvistanut tämän kannan.

”– – teon lukeminen A:n syyksi tapon yrityksenä edellyttäisi sitä, että A on pitänyt seurauksen syntymistä eli B:n kuolemaa todennäköisempänä kuin seurauksen syntymättä jäämistä. – – on kuitenkin otettava huomioon, että A:n käyttämässä revolverissa on ollut yksi panos – –.  – – Tässä tapauksessa on ollut selvästi todennäköisempää, että syytteessä kuvatusta A:n menettelystä ei aiheutunut B:n kuolema kuin että se olisi aiheutunut. – – Korkein oikeus päätyy siihen, ettei B:n kuolema ole ollut A:n menettelyn varsin todennäköinen seuraus. A:n tahallisuuden puuttuessa hänen syykseen ei voida lukea tapon yritystä.” (KKO 2013:82.)

Valelääkäri hoiti kymmenen vuoden aikana valtavan määrän potilaita, ja näistä kuoli vain kolme, siis huomattavasti vähemmän kuin 50 tai 17 %. Ei voitane mitenkään ajatella, että valelääkäri olisi itse pitänyt potilaiden kuolemaa todennäköisenä seurauksena. Näin siis tuomitseminen taposta on mahdotonta.

Pientä lisävaikeutta asian arviointiin voidaan kuitenkin saada todennäköisyyslaskennasta, kun otetaan huomioon, että potilaita oli paljon. Potilaiden kuolemia voitaneen pitää toisistaan riippumattomina tapahtumina. Jos potilaan kuoleman todennäköisyys on p ja valelääkäri hoitaa n potilasta, voidaan arvioida, että n p potilasta kuolee. Kun hoidettujen potilaiden lukumäärä n kasvaa tarpeeksi suureksi, onkin siis todennäköisempää, että joku kuolee kuin että kukaan ei kuole. Tällä tavalla voitaisiinkin ajatella, että toimimalla valelääkärinä kymmenen vuotta välinpitämättömyystahallisuus syntyy.

Kuitenkin tahallisuutta arvioidaan subjektiivisesti, eli laki edellyttää, että tekijän oli pidettävä seurausta varsin todennäköisenä. Näin tuskin on tapahtunut. Jos on toiminut vuosia valelääkärinä eikä kukaan ole vielä kuollut, valelääkärin usko omiin kykyihin kasvaa, eikä hän sen jälkeen osaa edes nähdä mahdollisuutta, että joku kuolee ”varsin todennäköisesti”.

Arvaukseni on, että valelääkäriä ei tulla tuomitsemaan taposta. Mutta tapaus varmasti käynnistää taas keskustelun tahallisuuden määritelmästä, ja todennäköisesti eduskunta tulee muuttamaan sitä.