Tiedotusvälineet kertoivat 9.1.2014, että 51-vuotiasta valelääkäri Esa Laihoa epäillään kolmesta taposta ja viidestä törkeästä pahoinpitelystä. Poliisin mukaan Laihon ei epäillä tahallaan pyrkineen tappamaan potilaita, mutta hänen olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, että potilaat voivat hänen toimiensa seurauksena kuolla. Kysymys olisi siis alimmasta tahallisuusasteesta eli välinpitämättömyystahallisuudesta.
Jotta voitaisiin tuomita tahallisesta rikoksesta, teon on
täytettävä rikoslain 3 luvun 6 §:n tahallisuusvaatimus: ”Tekijä on aiheuttanut
tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa
seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä.
Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa
seuraukseen varmasti liittyvänä.”
Jos siis seuraus on ollut tarkoitus aiheuttaa, kysymys on tarkoitustahallisuudesta
(dolus determinatus). Jos tekijä on
pitänyt seurausta varmana, kysymys on varmuustahallisuudesta (dolus directus). Jos tekijä on pitänyt seurausta
”varsin todennäköisenä”, kysymys on todennäköisyys- tai välinpitämättömyystahallisuudesta
(dolus eventualis).
Olennainen kysymys valelääkärin tapauksessa on, pitikö hän
potilaiden kuolemaa varsin todennäköisenä hoitotoimiensa seurauksena.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan seurauksen syntymisen on
oltava todennäköisempää kuin sen syntymättä jäämisen (siis yli 50 %), jotta seurausta
voitaisiin kutsua varsin todennäköiseksi. Esitin joskus luennolla kysymyksen,
voiko toista ampua venäläistä rulettia varten yhdellä panoksella ladatulla
revolverilla ja välttyä sitten tuomiolta taposta, koska seurauksen
todennäköisyys oli vain 1 : 6 eli 17 %. Luennoitsija vakuutti, että
näin ei olisi, mutta 11.11.2013 korkein oikeus on vahvistanut tämän kannan.
”– – teon lukeminen A:n syyksi tapon yrityksenä
edellyttäisi sitä, että A on pitänyt seurauksen syntymistä eli B:n kuolemaa
todennäköisempänä kuin seurauksen syntymättä jäämistä. – – on kuitenkin
otettava huomioon, että A:n käyttämässä revolverissa on ollut yksi panos – –. – – Tässä tapauksessa on ollut selvästi
todennäköisempää, että syytteessä kuvatusta A:n menettelystä ei aiheutunut B:n
kuolema kuin että se olisi aiheutunut. – – Korkein oikeus päätyy siihen,
ettei B:n kuolema ole ollut A:n menettelyn varsin todennäköinen seuraus. A:n
tahallisuuden puuttuessa hänen syykseen ei voida lukea tapon yritystä.” (KKO
2013:82.)
Valelääkäri hoiti kymmenen vuoden aikana valtavan määrän
potilaita, ja näistä kuoli vain kolme, siis huomattavasti vähemmän kuin 50 tai
17 %. Ei voitane mitenkään ajatella, että valelääkäri olisi itse pitänyt potilaiden
kuolemaa todennäköisenä seurauksena. Näin siis tuomitseminen taposta on
mahdotonta.
Pientä lisävaikeutta asian arviointiin voidaan kuitenkin saada
todennäköisyyslaskennasta, kun otetaan huomioon, että potilaita oli paljon. Potilaiden
kuolemia voitaneen pitää toisistaan riippumattomina tapahtumina. Jos potilaan
kuoleman todennäköisyys on p ja valelääkäri hoitaa n potilasta, voidaan
arvioida, että n p potilasta kuolee. Kun hoidettujen potilaiden lukumäärä
n kasvaa tarpeeksi suureksi, onkin siis todennäköisempää, että joku kuolee kuin
että kukaan ei kuole. Tällä tavalla voitaisiinkin ajatella, että toimimalla valelääkärinä
kymmenen vuotta välinpitämättömyystahallisuus syntyy.
Kuitenkin tahallisuutta arvioidaan subjektiivisesti, eli laki
edellyttää, että tekijän oli pidettävä seurausta varsin todennäköisenä. Näin
tuskin on tapahtunut. Jos on toiminut vuosia valelääkärinä eikä kukaan ole
vielä kuollut, valelääkärin usko omiin kykyihin kasvaa, eikä hän sen jälkeen
osaa edes nähdä mahdollisuutta, että joku kuolee ”varsin todennäköisesti”.
Arvaukseni on, että valelääkäriä ei tulla tuomitsemaan
taposta. Mutta tapaus varmasti käynnistää taas keskustelun tahallisuuden
määritelmästä, ja todennäköisesti eduskunta tulee muuttamaan sitä.
